pieni tarina tarinankertojasta

Muistan, kun vuosia sitten istuin keittiön pöydän ääressä, koulukirjat levitettynä eteeni, ja itkin. Olin väsynyt ja turhautunut. Vaikka kuinka tein töitä, tuntui minusta, etten oppinut. Minusta tuntui, etten ollut tarpeeksi. Silmäni olivat kyynelissä ja minun oli kylmä. Sitten hän tuli ja toi lämmön. Hän astui sisään pitkässä takissaan ja sanoi hymyillen: ”Mennäänkö uimaan?” Ja niin me menimme, vaikka puista olivat jo lehdet pudonneet.

Mutta kuka on tämä lämmöntuoja? Hän on tarinankertoja, herkkä mutta niin vahva. Hän on kokenut paljon, selvinnyt valtameren tyrskyistä ja toteuttanut unelmiaan. Hän on löytänyt itsestään uusia puolia, pelännyt, uskonut ja voittanut itsensä, ollut rohkea silloin kun se on ollut suunnattoman vaikeaa. Hänen naurunsa voima saa jokaisen hymyilemään. Kiitollisena jokaisesta päivästä hän kulkee, ja minä haluan olla niin kuin hän.

Tarinankertojan koti on saaristossa vanhan maalaistalon päädyssä, jossa hämärällä sytytetään kynttilät ja jonne voi piiloutua maailman pahuutta. Saaristosohvan nurkassa jalat viltin alla saan puhua sydämeni pohjasta ja olla tekeytymättä joksikin, jota en ole. Välillä me olemme ihan hiljaa ja minä katson ikkunasta peltoja ja puita. Kaikki tuntuu hienolta ja arvokkaalta.

Olen saanut kuulla tarinoita noloista hetkistä, kohtaamisista, seikkailuista, retkistä, suurista ja pienistä asioista. Ja tämä tässä on pieni tarina tarinankertojasta. Hän on kannustanut minua olemaan rohkea. Hän on opettanut minulle, että herkkyyteni ei ole heikkous eikä minun tarvitse hävetä sitä. Tavallaan elää hän muistuttaa minulle, kuinka paljon hienoja ja kauniita asioita jokainen päivä pitää sisällään. Hän on ottanut minut aina avosylin vastaan ja antanut minulle voimaa pelkällä olemuksellaan. Minä arvostan häntä suunnattomasti.